tiistai 27. huhtikuuta 2010

Progeilua

Tervehdys, kevätihmiset! Luovan Kaaoksen Keskuskomitea ehdottaa, että yhdessä säästelemme tämän lyhyen vuodenajan ohikiitäviä minuutteja sekä aiheutamme kummastusta jähmettymällä suurella joukolla hetkeksi paikoillemme.

Tule keskiviikkona 5.5.2010 mukaan etenevään, leikkimielisesti "proge-muotoiseksi" kutsuttuun jähmettymistapaukseen Turun keskustaan!
Ideana on, että kesken arkitoimiensa jähmettyy yksi ihminen yllättäen paikoilleen. Seuraavaksi paikalle silkasta sattumasta osuvat huomaavat tämän oudon käyttäytymisen ja - hetken kummasteltuaan - jähmettyvät hekin asentoihinsa. Tempaus kasvattaa näin asteittain osallistujamääräänsä ja muodostuu melkoisen näyttäväksi. (monien ohikulkijoiden kasvot puolestaan saattavat muodostua hyvin venähtäneiksi!)

Liikkeellelähtöä varten tapaamme Puolalan puistossa, Turun Taidemuseon kupeessa (leikkikentän paikkeilla) kello 16.00. Täältä siirrymme pienissä ryhmissä valittuun paikkaan freezailemaan. Tapauksen jälkeen voimme vielä kiinnostuksen määrän mukaan kokoontua Komitean kokoukseen esimerkiksi Kirjakahvilassa.

Kaikki koiruuksien ystävät olkoot lämpimästi tervetulleet!

3 kommenttia:

  1. Tää seuraava freezing kannattais kuvata videokameralla, jos jollakulla vaan on. Normikamerakuvahan on auttamattomasti jo itsekin jähmettynyt sekunnin murto-osaan.

    VastaaPoista
  2. Joo, ehdottomasti! Aiemmastakin jähmettymisestä on jotain videomateriaalia, se ei vain ole vielä löytänyt tietään tänne blogiin asti...

    VastaaPoista